lauantai 26. tammikuuta 2013

Mustat FitDog:n testiryhmässä


Mustat ovat mukana kevään kestävässä FitDogin testiryhmässä, jossa kerätään palautetta nykyisistä ja tulevista FitDogin tuotteista!
Joten jatkossa päivityksiin lisäilen myös energia- ja palautusjuomien käytöstä kokemuksia.

Voit tutustua tuotteisiin www.fitdog.fi

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Mustat agiliiteli taas!

Viime lauantaina 19.1 oltiin Turengissa agikisoissa. Molemmat otti toisesta radasta hyl (eri radoista kuitenkin) ja toisesta vitoset!
Ainoo paikka jossa olen ollut kisoissa, missä rengas menee kahtia! Olga pamautti renkaan hännällään ja mä sössisin Sagan keinuun menon omalla ohjausvirheelläni ja joutui hyppäämään kontaktin yli mennessä! Melkein *piiiip* eiku harmitti! =0/

Tässä vitosen radat:



ja

maanantai 7. tammikuuta 2013

Olgalle agilityssä toinen NOLLA!

Lauantaina 5.1 oltiin mustien kanssa Vantaalla agikisoissa.
Saga satutti tassunsa heti ekan radan alussa. Pujotteli pomppien keppejä ja yht'äkkiä oli oikea etutassu ilmassa. Hieroin hiukan sitä, niin alkoi kävelemään hieman epäpuhtaasti, joten keskeytin radan siihen. No jo ennen kun päästiin radalta pois, käytti jalkaa normaalisti, niin myös kun otin autosta ulos, joten seuraava rata uskallettiin startata. Sieltä hyl, kun ehti viime metreillä hypätä väärän esteen yli, vaikka piti olla jyrkkä käännös putkeen. Höh! Siihen mennessä oli yksi rima tullut alas. Hieno rata kuitenkin.

Olgan kanssa ekalta radalta 15 virhettä + 0:31 av. Kepeiltä virhe ja kaksi rimaa.
Toiselta radalta uskamaton meiän toinen nolla ja sija 2./32. =0)

Rata näytti tältä: