perjantai 15. toukokuuta 2015

Riiseni erkkari takana



Riisenien erikoisnäyttely oli eilen pk-tapahtuman yhteydessä Helsingissä. Mukana meiltä oli Igor avoimissa uroksissa ja Saga käyttöluokan nartuissa.

Igor AVO ERI AVK3 SA

Arvostelulla:
Voimakas kookas uros jolla kaunis vahva pää.
Hyvä purenta, silmät ja korvat. K:-(orvat voisivat olla hieman korkeammalle asettuneet. Hyvä etuosa, selkälinja voisi olla hieman laskevampi. Hieman pitkä lanneosa. Kaunis lantio. Ihana häntä. Riittävästi kulmautunut. Sopusuhtainen luusto. Erinomaiset liikkeet. Karvapeitteen tulee olla karheampi

Igor viimeisteltynä

Saga KÄY ERI KÄK1 SA VSP-käyttökoira

Arvostelulla:
Erinomaista rotutyyppiä edustava, kauniisti liikkuva, vahva mutta elegantti narttu, jolla vahva kaunis pää. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Kaunis pitkä kaula. Hyvä ylälinja, etenkin liikkuessa, lyhyt lapa, hyvä olkavarsi. Erinomaiset kulmaukset. Erinomainen rungon tilavuus. Aavistuksen pitkä lanne. Vahva lantio. Erinomaiset liikkeet. Karvapeite voisi olla karkeampi.

Saga viimeistelyn jälkeen

Saga pääsi myös BIS-käyttökoira kehään, mutta sieltä ei tullut lisämenestystä!
Ja meille tuli myös vuodeksi kiertopalkinto, joka jaetaan parhaalle Suomessa syntyneelle käyttötuloksen saaneelle nartulle.

Mukava päivä loistavassa seurassa, kiva oli nähdä muitakin Sagan lapsia ja riiseniporukkaa!


Aki on käynyt muutaman kerran purettamassa Igoria ja pikkuhiljaa alkaa edes jotain edistystä tapahtumaan. Siis suurimmat jutut on se ettei IIP hauku enää enemmän mua kun Akia ja jopa seisoo haukkuessa! ;0) 



Ja TOKOilut... *huoh*
Olgan kanssa ollaan käyty keräämässä kaikkia muita kun ykköstuloksia... joko se ei istu tai sit kun se istuu niin munataan jotain muuta! Ei siitä sen kummempaa.. aikalailla alkaa näyttämään siltä että se sama ainukainen EVL1:nen on siellä kirjassa kun elokuu koittaa! 




Kyllä reenissä istuu vaikka muut käskettiin makuulle!




Igor kävi korkkaamassa Hyvinkäällä jo TOKOn voittajaluokan ja oli varsin pätevä tyyppi. 
Kaukot nollaantu kun liikkui liiaksi ja muissa huolimattomuus virheitä joista turhia pistemenetyksiä!








Saga kävi yhden hakukokeenkin jo, mutta vain kaksi maalimiestä löydettiin. Harmitti kovin kun työskentely ja hallinta oli kerrankin kohillaan!
No reeniäreeniä vaan ihan hitoksiin tarttis!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti